
Vaasa kouluttaa huippuosaajia Saksan, USA:n ja Englannin työmarkkinoille
Vaasan tavoitteena on olla maailman onnellisin kaupunki. Suomalainen koulutus on huippuluokkaa ja Vaasa on opiskelijakaupunki. Suomi tarvitsee osaavia työntekijöitä, mutta pelkästään synnytystalkoilla emme saa väkeämme riittämään. Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto on asettanut tulevaisuuden tavoitteeksi, että puolet opiskelijoista tulee Suomen ulkopuolelta. Pohjanmaan ELY-keskuksen vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan noin 60 % ulkomaisista opiskelijoista näkee Suomen mahdollisena työskentelymaana opintojensa jälkeen. Tämä on loistavaa – Vaasaan tulee opiskelijoita, pakolaisia ja rakkauden perässä Suomeen muuttavia. He viihtyvät ja jäävät tänne. Tulevaisuuden työvoimapula on ratkaistu. Valitettavasti tämä yhtälö ei toimi. Vaasan ulkomaalaiset asukkaat kertovat, että työpaikkoja on hyvin vaikea saada. Mitä voimme tehdä toisin Vaasassa? Maassa maan tavalla Suomalaiset opiskelijat integroituvat työelämään tekemällä töitä opintojensa aikana. Myös Euroopan ulkopuolelta tulevat opiskelijat voivat opintojensa aikana työskennellä osa-aikaisesti tai osan vuotta myös kokoaikaisesti. Kokemus perustason työskentelystä Suomessa opintojen aikana helpottaa oman alan töiden saamista opintojen jälkeen. Konkreettinen ”Työnhaun ABC” mukaan opiskelijoiden syksyn ohjelmaan. Vinkki oppilaitoksille, ja